MS-taudin hoidosta

Lupasin kertoa ystävästäni Mikasta, jolla on todettu multippeliskleroosi ja joka sai merkittävän avun perinteisestä tiibetiläisestä lääketieteestä. Mika, nyt 41 v. sai MS-diagnoosin 29-vuotiaana.
– Kun sain kuulla vakavasta taudistani ja hoidoista, ajattelin heti, että haluan kokeilla jotakin vaihtoehtoista lääkintää sen sijaan että ottaisin pistoksia koko ikäni. Niistä sanottiin että ne auttavat vain 30 % potilaista.

Tiibetiläiset käyttävät usein sinistä malaa parantaviin mantorihin.
Tiibetiläiset käyttävät usein sinistä malaa parantaviin mantroihin.

– Aloitin kiinalaisen lääketieteen hoidoilla, mm. akupunktuurilla. Siitä ei ollut apua. Kun Suomeen tuli käymään tiibetiläinen lääkäri, menin vastaanotolle ja sain yrttilääkityksen ja elintapa-ohjeita.
– Käytin vain niitä, ja olin oireeton 8 vuotta. Vuonna 2014 sain ensimmäisen pahenemiskohtauksen. – Tosin olin ollut ilman lääkitystä puoli vuotta, koska yrttilääkkeitä on joskus vaikea saada. Suomessa ei ole lääkäreitä. Heitä käy aniharvoin. Joskus olen pyytänyt ystäviä tuomaan lääkkeitä Intiasta, Tiibetistä tai Nepalista, koska netin kautta tilaamisessa on riskinsä. Olen myös aika laiska noudattamaan dieetti- ja elintapaohjeita. Joskus olen syönyt pelkkää pullaa… ja sen huomaan heti. Nyt olen taas ollut pitkään ilman yrttilääkitystä. Joskus heikottaa ankarasti, mutta oireet poistuvat nopeasti kun syön lämmintä ruokaa.

Mika sai avun MS-tautiinsa tiibetiläisestä lääketieteestä, koska ei halunnut aloittaa kallista, ja koko iän kestävää piikitystä.  Se että ylipäänsä törmää tähän hoitomuotoon, on harvinaista ja Mikan kohdalla oikea onnenpotku. Vaikka tämä Himalajan ikivanha hoitosysteemi ei tunne MS-tautia sellaisenaan, se pystyy sijoittamaan taudin omaan tautiryhmäänsä ja  määrittelemään parhaan mahdollisen hoidon, joka yleensä auttaa merkittävästi. Alla otteita Tri Dorjee Rapten Nesharin artikkelista.

medicine buddha
Tiibetiläisessä ikonografiassa lääkäribuddha on sininen. Kuvassa häntä kiertää parantava mantra.

Hän aloittaa tekstinsä rukoilemalla lääkäribuddhaa, sillä vanhassa parannustieteessä pidetään ensisijaisen tärkeänä, että lääkäri toimii parantavassa tahtotilassa, ja siihen siirrytään kehittämällä myötätuntoa ja rukoilemalla.

”Olemme onnistuneet hoitaman eri vaiheissa olevaa MS-tautia erittäin hyvin tuloksin. Joissain tapauksissa potilas on kokonaan parantunut.”

”Modernissa länsimaisessa lääketieteessä MS, eli multippeli skleroosi on keskushermoston autoimmuuni tulehdustauti. Tiibetin lääketieteessä sanoisimme että se on ns. valkoisen aineksen sairaus, eli aivojen ja selkäytimen sairaustila. Valkoinen aines koostuu hermosäikeistä, jotka vastaavat keskushermoston sisäisestä kommunikaatiosta, ja edelleen koko ruumiin hermojen välitystehtävistä. Tiedämme nyt että tauti vahingoittaa hermoratoja suojaavaa kudosta, vähän samaan tapaan kuin sähköjohtoa peittää muoviputki. Kun se vahingoittuu, syntyy oikosulkuja ja häiriöitä.”

”Vahingot voivat olla pieniä tai merkittäviä ja taudin luonne on arvaamaton ja vaihteleva. Tauti on vakava, mutta sen eteneminen vaihtelee henkilöstä toiseen.”

Kaikki taudit, myös hermoston taudit, luokitellaan kylmiin, kuumiin, akuutteihin tai kroonisiin.  Niiden lokaatiot määritellään päähän ja rintaan tai eri raajoihin. Lisäksi niistä selvitetään niiden energeettinen luonne, onko se vilkkaan tuulen, kuuman tulen tai viileän liman ryhmään kuuluva ( tiib. lung, tripa tai bedken). Pään ja rinnan tauteihin luokitellut oireet ja merkit ovat hyvin samanlaisia kuin MS-taudissa. Lisäksi tarkistetaan onko potilaalla vapinaa, tikkuilua, kramppeja, haukottelua, janoa tai mielen epätasapainoa, jolloin voidaan todeta että tauti on ns. lung-tyyppinen. Jos hänellä on kuumeilua, hikoilua tai  kipuja, tauti on tripa-tyyppinen. Jos oireina on painon tunnetta, palelua, turvotusta, tauti on bedken-tyyppinen.

”Tiibetiläinen lääketiede selittää että meissä on kaksi päävirtaa ( kanavaa) jotka muodostavat elämän perustan. Toinen virtaa ylöspäin aortasta ja kuljettaa elämänverta. Toinen kulkee ylhäältä alas ja yhdistyy selkäytimeen.” Ensimmäinen kuljettaa verta ja toinen kuljettaa hermoimpulsseja, ja sitä pidetään keskushermoston edustajana. Näitä molempia virtoja (sog-tsa) pidetään koko olemassaolomme perustana.

Jos ymmärrämme kolmen eri ruumiinenergian luonteen, voimme muuttaa ruokavaliomme ja elämäntapamme parantaviksi. Tiibetiläisen systeemin mukaan lung-tyyppisen MS-potilaan pitäisi syödä lämmittävää, ravintorikasta ruokaa, lampaan tai naudanlihaa, luukeittoa tai ns. Lämmittäviä vihanneksia ja viljoja. Hänen pitäisi pyrkiä oleman hyvällä tuulella, viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa. Tripa-tyyppisen MS-potilaan pitää välttää rasvaa, vahvoja mausteita ja aggressioita ja raskasta työtä. Hänen pitää levätä paljon ja viettää aikaa vilpoisissa paikoissa. Bedken-tyyppisen potilaan pitää harrastaa liikuntaa, syödä lämmittäviä ruokia, raikasta vettä ja kalaa. -Itse asiassa kaikissa tapauksissa on erittäin tärkeätä pyrkiä positiiviseen elämänasenteeseen, lepoon ja rauhaan. Kannattaa muistaa että ruumiimme, jonka varassa elämme, koostuu lukemattomista verkostoista, joissa veren ja hapen lisäksi, virtaa hienojakoista psykofyysistä energiaa, jonka jakelusta ja tasapainosta kannattaa huolehtia. Häiriötilat pahentavat tautia.

Tri Dorje Rabten Neshar neuvoo potilaita myös suhtautumaan tautiinsa ymmärtäväisesti.

”Yrittäkää suhtautua tautiin oman ikävän karmisen vaikutuksen tuotoksena, ja siten luonnollisena asiana.  Kannattaa ajatella että tämänhetkinen kärsimys puhdistaa vanhaa pahaa karmaa.”

”Tiibetiläiset hoidot ja lääkkeet ovat luonteeltaan tasapainottavia. Niiden asianmukaiseen käyttöön tarvitaan lääkärin ohjeet. Varsinkin MS-tauti on monipolvinen ja potilaan pitäisi olla varautunut mahdollisiin taantumiin. Joskus ulkoiset kehohoidot voivat olla erittäin suureksi avuksi. Niitä ovat neulahoidot, moksaus ja hieronnat. Myös meditaatio on erittäin hyödyllistä, jos on saanut siihen sopivat ohjeet.”

”Kehollamme on sisäinen kyky parantaa itse itsensä ja taito rauhoittaa kaikenlainen kärsimys, kun sille luodaan oikeanlaiset olosuhteet.”

Julkaissut Kookoshuone

Rakkaudesta luontoon, viisauteen ja kirjoittamiseen. Ja uteliaisuudesta kaikkeen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: