Joskus meitä kalvaa jokin määrittelemätön ikävä ja kaipaus. ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta ihmisen pojalla ei ole paikkaa, mihin päänsä kallistaisi.” Väitän että aika ajoin tuo tunne on meille kaikille ihmisille tuttu. Tuntuu, että jokin puuttuu, mutta ei oikein tiedä mikä se on, ja onko sitä edes olemassa? Se toinen…. joku, jota voisi rakastaa; puoliso? Lapsi? Koiranpentu? Uusi tukka? Tai kalju? Vai pitäisikö lähteä johonkin kauas pois? Jos sieltä löytyisi vastaus kaipaukseen?
Eri uskonnoilla on omat vastauksensa.
Minä mietin, että ehkä meillä on vain ikävä itseä. Mutta onko jonkinlaista ydinminuutta edes olemassa?
Olen buddhalainen ja siksi mietin, vaikuttaako meissä itsekiintymyksen krooninen imu, vai pyhyyden ja valaistumisen siemen, joka piilee meissä kaikissa? Buddha puhui näistä ja väitti että ydinminuutta ei ole olemassa. Hän todisti, että meistä jokainen on ehdollistumiensa tiukka vyyhti, joka on purettavissa. Tähän totuuteen totutteleminen on buddhalaisen ensimmäinen urakka.
Toisaalta, jos tarkastelee vaikkapa omaa ailahtelevaa tuultaan, on helppo huomata, että emme pysy samana. Kaikenlaiset puutteen tunteet pulppuavat meistä kuin kuplat kiehuvassa kattilassa. Ja jos kuvittelemme että tarkkaileva mielemme on jotenkin pysyvä osa meitä, sekään ei pidä paikkaansa, sillä joskus olemme hereillä ja joskus me nukumme. Joskus panemme asioita merkille ja joskus olemme välinpitämättömiä ja hajamielisiä.
Mutta mieli on sentään säännöllisesti saatavilla, niin kauan kuin olemme hengissä ja hereillä. Tämä mieli on se, jota voi harjoittaa ja jalostaa. Tapoja on monta, mutta yksi seikka on yhteinen – pitää olla hyvä motivaatio, jotta tulos olisi toivotunlainen. On eduksi toivoa hyviä asioita muille ja itselle.
Mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää. Kaikki muuttuu koko ajan, halusimme tai emme. Jokainen meistä voi teoillaan ja ajatuksillaan vaikuttaa muutoksen laatuun. Mutta se että kaipaamme jotakin pysyvää turvapaikkaa mihin voisimme kallistaa päämme, on ihmisen osa. Buddhalaiset ajattelijat ehdottavat, että tuo pysyvä tukikohta olisi mielen perimmäinen luonto. Muissa uskonnoissa sillä eri nimityksiä.
Miten sen voi löytää? Se on mielen tila, josta löydämme itsemme hetkeksi silloin tällöin, kun olosuhteet niin suovat. Se voi olla myös hyvä suhde buddhalaiseen opettajaan, joka on löytänyt ja asettunut mielen luontoon. Valitettavasti tässä hyvässä paikassa on vaikea pysytellä, koska meillä on niin paljon muuta tekemistä. Mutta mieltä voi totuttaa luopumalla turhasta puuhastelusta eripituisilla retriiteillä. Teen sellaisia itse ja rohkaisen muita samaan.
Kookoshuone.fi 